Huhhoijjaa. Ollaan kotiuduttu rantsulta. Siellä kun viikko vietettiin mökkeillen. Ranta oli aika tyhjillään, joten mami anto mun juoksennella siellä vapaana ko taivaanlintu..ja mä vedin hiekalla sillasia kauheitarundeja, niin et hiekka lenteli vaan. Öisin mä mettästelin kurreja ja luulin pystyväni niiden perässä kiipeemään puuhunkin,mut pari metrii vauhdilla pääsin puuta pitkin ylös ja sit mäiskähdin aina maahan takasin. Mut kyl mä silti aina yritin uudestaan ja sama homma, takasin maankamaralla.

Hah mä yllätin mamin. Se heitteli mulle aina keppejä sinne jorpakkoon ja mä sit nousin ne aina sieltä..Mami heitti vaan niin lähelle et mun tassut vaan kastu, ko se yrittää totuttaa mua veteen. Mut sitten kävi moka. Mun suosikkikeppi lens mun ulottumattomiin. Mä koetin sen saada sieltä mut ei jalat ei olis ottanu pohjaan. Olisin joutunu uimaan. Mä huusin ja haukuin, ja juoksin mamin luo ja takasin kokeilemaan josko ylettyisin keppiin, varmaan sillaset kymmenen kertaa..Ei siellä se keppi oli liian kaukana. Huusin ja haukuin huusin ja haukuin. Juoksin kauheen kierroksen rannassa ja syöksyin veteen. Mami riisu jo kengät ja nosti lahkeetki ko aatteli, et nyt mä voin hukkua. Meinaa en osaa uida. Aina ko yritin kurottaa keppiä menin veden alle.

Sit yks kaks mä uisin!!!!! Keppi suuhun, helvetisti rantaan päin, keppi rannalle ja kauhee kunniakierros rannalla. Hyppisin mamii vasten ja sekosin niin et mami joutu rauhotteleen mua. Siis mä uisin. NIH!(vaik olikin vaan pari "askelta"nii uisin kuiteskii NIH!